Moduuli 1 Ensihoitajasta esihenkilöksi

04.02.2025

Tässä osiossa käsittelemme ensihoitajasta siirtymistä ensihoitotyön esihenkilöksi. Monesti kun ensihoitajana aikaisemmin työskennellyt henkilö päätyy hakemaan ensihoitotyön esihenkilön paikkaa on hän itse tunnistanut itsessään joitakin kykyjä esihenkilötehtäviin. Joskus vanhoista tavoista voi olla vaikea päästää irti ja siirtyminen ei ole kuitenkaan ihan kivutonta. Esihenkilöksi siirtyvän henkilön on hyvä huomioida, että henkilsötö ei välttämättä anna aikaa tähän siirtymiseen vaan esihenkilöksi siirtyvä voi joutua tarkankin silmän alle heti alkuvaiheesta lähtien. Siksi asiaan on hyvä ruveta paneutumaan ihan alkuvaiheesta lähtien. Ensihoitajasta esihenkilöksi siirtyminen ei ole ihan ongelmatonta vaan vaatii asennemuutosta, ammatillista kasvua ja myös paljon tietoa. Kun työpaikka tuntuu työntekijöistä reilulta, lisääntyy myös työyhteisön sisäinen positiivinen ajattelu ja toiminta. On helpompaa olla kohtelias, huomaavainen ja oikeudenmukainen kun kokee, että itseä kohdellaan samoin.

Negatiivisen palautteen antaminen tuntuu monesta vaikealta. Siksi etenkin johtajan esimerkillä on iso merkitys. Asiansa osaava esihenkilö luo työpaikalle hyvän ilmapiirin, jossa avoin keskustelu on arkea eikä vain sanoja. Avoin dialogi sitouttaa työntekijät ja pitää motivaation korkealla – myös silloin, kun saa negatiivista palautetta.

Ja lopulta tyytyväiset ja motivoituneet työntekijät ovat paras lahja, mitä yksikään työpaikka voi saada.

Ensihoitajasta esihenkilöksi

Monesti ensihoidon kahvipöydissä huumori on herkässä ja huumorin kohteena voi olla joku työkaveri joka ei ole juuri sillä hetkellä paikalla ja tässä kohtaa esihenkilöllä on vaara astua sudenkuoppaan. Esihenkilö ei voi osallistua mihinkään keskusteluun jossa pilkataan, arvostellaan tai naureskellaan henkilölle joka ei ole paikalla. Tämä siitä syystä, että vaikka juttu sillä hetkellä voikin tuntua hauskalta, niin henkilöstölle voi jäädä kytemään ajatus, että jos esihenkilö osallistuu tälläiseen keskusteluun, niin mitä puhutaan silloin kun en minä ole paikalla. Se murentaa luottamusta ja arkojenkin asioiden hoitaminen kyseisesn esihenkilön kanssa vaikeutuu.


Käytä kuvaosioita jakaaksesi sisältöä visuaalisesti

Otsikoiden lisäksi kuvaosiot ovat oiva keino, jolla jakaa sisältö oikeisiin paikkoihin. Blogitekstisi pääosiot voi erottaa toisistaan kuvilla, jotka liittyvät kirjoituksen aiheeseen.

Voit korostaa lainaamiasi lähteitä.

Tästä tekstisi alkaa. Voit klikata tästä ja alkaa kirjoittamaan. Sed ut perspiciatis unde omnis iste natus error sit voluptatem accusantium doloremque laudantium totam rem aperiam eaque ipsa quae ab illo inventore veritatis et.